Musiikin hahmotus eli MuHa
Ryhmässä tekeminen ja yhdessä oppiminen ovat opiskelussa keskeisessä asemassa ja MuHa, musiikin hahmotus, tuokin soiton/laulun yksityisopetukseen mukavaa vastapainoa. Yhdessä soittaminen ja laulaminen kehittävät muusikontaitoja monipuolisesti ja tuovat yhteisöllisyyttä opintoihin
MuHa sisältää musiikin hahmottamiseen liittyvien asioiden opiskelua ryhmässä laulaen, soittaen, liikkuen, kirjoittaen, leikkien, kuunnellen ja improvisoiden. Käytössä ovat monipuoliset kehoharjoitteet, kuunteluharjoitukset, rytmi-ja laattasoittimisto sekä oppimista tukevat ja aktivoivat välineet. Oman kokemuksen ja tekemisen kautta opitaan perusasiat rytmin-ja melodianhallinnasta, soinnuista, musiikkisanastosta, terveestä äänen-ja kehonkäytöstä, analyyttisestä kuuntelemisesta, improvisoinnista ja sovittamisesta. Opetus alkaa oppijan oman kokemuksen kautta ja etenee musiikillisen ilmiön nimeämiseen.
MuHa 3 -ryhmä on sävellystyöpaja, jossa opittuja taitoja hyödynnetään oman musiikin tekemisessä. Musiikkitieto -ryhmässä tutustutaan länsimaisen taidemusiikin eri tyylikausiin, niiden säveltäjiin ja teoksiin. Lisäksi tutustutaan eri soittimiin ja sovituksen perusteisiin.
Perustason MuHa-opinnot kestävät kokonaisuudessaan viisi vuotta ja jakaantuvat opintojaksoihin:
1a, 1b, 2, 3 ja musiikkitieto. Sopiva aloitusikä on 9-10v.
MuHa-opintojen arviointi tapahtuu ns. jatkuvan arvioinnin käytänteellä, joten aktiivinen tunneille osallistuminen on tärkeää.
Aikuiset opiskelijat saavat käyttöönsä MuHan verkkokurssin.
Musiikin hahmotus sisältyy instrumenttiopintojen lukukausimaksuun.
MuHan-ryhmät 2024
- MuHa 1a tiistaisin klo 15.15-16.00 (Johanna Hallikainen)
- MuHa 1b tiistaisin klo 18.15-19.00 (Johanna Hallikainen)
- MuHa 2 tiistaisin klo 18.30-19.15 (Hilkka Kangasniemi)
- MuHa 3 maanantaisin klo 16.30-17.15 (Jarkko Kantala)